Vuosi 2024

Anita Kolkka esittää Majakovskia

Runoretkellä Pushkinista Berkovitshiin

 

”Hienoa, että meillä vielä harrastetaan venäläistä runoutta!”  ilmaisi ilonsa Pyysaaren kesäravintolan satunnainen kävijä kuultuaan että kabinetin puolella Pietari-seuran väki vietti Aleksandr Pushkinin 225. syntymäpäivää.

Runoja ja puhetta kuultiin venäläisen kirjallisuuden isän Pushkinin ohella monista suomalaisille läheisistä kirjailijoista;  oli Anna Ahmatova,  Boris Pasternak, Vladimir Majakovski ja vilahteli Tshehov muistikirjoineen.. Suosittu oli myös Bulat Okudzhava, jonka syntymästä tuli toukokuussa sata vuotta . Joku oli varustanut pienen toistopelin mukaan ja niin saatoimme nauttia Okudzhavan iki-ihanista sävelistäkin Arbatia muistellen!

Meidän aikamme nimiä ovat runoilijat Lev Rubinstein ja Jevgenia Berkovitsh. Molemmat ovat joutuneet nykyvallanpitäjien ja näiden hännyslaumojen tukahduttavaan otteeseen.

Lev Rubinstein kirjoitti tekstejään alunperin kirjastokorteille, aika kätevää kun teki töitä kirjastossa. Näihin kortteihin runoilija tallensi havaintojaan, oivalluksia, sitaatteja ja uskoi, että korttipakkarunot päätyvät yleisön tietoon vain luettuna. Runoteokset kuitenkin ilmestyivät, sittemmin myös Suomessa Tomi Huttusen suomentamina ”Tässä olen minä” 2010 ja ”Sankarin ilmestyminen” 2015. Näihin runollisiin korttipakkateoksiin ja samoin itse teksteihin saimme illassa tuntumaa.

Lev Rubinstein joka oli vieraillut useamman kerran Suomessa, kuoli tämän vuoden tammikuussa auto-onnettomuudessa, Moskovassa. ”Runoilija ja esseisti Lev Rubinstein on kuollut ja nyt tuntuu pahan kerran siltä kuin viimeinenkin vapauden henkäys olisi sammunut Venäjältä”, kirjoitti Levin ystävä,  professori Tomi Huttunen muistokirjoituksessaan. Tämä hieno juttu löytyy yliopiston sivuilta: https://blogs.helsinki.fi/venajaavoiymmartaa/sankari-on-kuollut/  

Blogeista löytyy paljon muutakin Venäjään liittyvää mielenkiintoista asiaa, poiketkaa virkistymään ja viisastumaan!

Jevgenia Berkovitsh on surullisen ajankohtainen hahmo. Runoillan aikoihin hän oli istunut jo yli vuoden tutkintovankeudessa yhdessä kirjailijatoverinsa Svetlana Petrijtshukin kanssa. Berkovitsh oli ohjannut Petrijtshukin näytelmän vuonna 2020 ja ”Zolotaja Maska” -festivaaleilla v. 2021 palkittiin niin käsikirjoitus, ohjaus kuin rooliasut.  Myös Kriitikkojen liitto palkitsi esityksen. Venäjän valtakoneiston mielestä näytelmä puolusti terrorismia eikä muille selityksille annettu mahdollisuuksia kulttuuriväen aktiivisesta osallistumisesta huolimatta. Heinäkuun alussa molemmat taiteilijat tuomittiin kuudeksi vuodeksi työsiirtolaan terrorismin puolustamisesta. Lisäksi heiltä kiellettiin kolmeksi vuodeksi sähköisten tietoverkkojen käyttö.

Runoillassa saimme tuntuman Berkovitshin runoihin, kun Toivo Tupin toi tullessaan yhden Jevgenian runon esittäen sen ensin venäjäksi ja saman tien tulkiten suomeksi. Runo ohessa.

Venäjän kulttuuri elää synkkää aikaa, mutta milloin runoilijoilla ja luovalla hengellä on siellä ollut helppoa. Pushkin ei päässyt koskaan ulos Venäjän valtakunnasta, muut kokivat ja kokevat vielä julmempaa sortoa.  Hengen palo on aina jossain kytenyt ja onneksi välillä myös roihahtelee.

Pulmu Manninen

 

Evgenia Berkovich

 

Talven loihdintaa on pihamaassa,

Tuiskuun kääritty

Kärpäsenä meripihkassa

Iäksi olet teljetty.

 

Olet sinäkin vaiti ja hän on, ja minä,

Kummankin kanssa, hänen ja toisen,

Etteivät ystävät kuulisi,

Jotka ovat vihollisia pahempia.

 

He kaiken asettavat paikoilleen,

Lausuvat laumaan lyöttäytyen:

En ole sitä lukenut,

Mutt’ silti tuomitsen.

 

Ja pelottelee jälleen piru

Omalla Maljutallaan*,

Ja aika hitaasti vaan viruu…

On jälleen hirmuisenaan.

 

Tuiskuttaa, tuiskuttaa koko maan päällä,

Suden perimää,

Ole vaan kuin kärpänen helmikuussa,

Vaiti ja pimeää.

 

Ettet sanaakaan vahingossa kuiskahda

Ihmiskielellä.

On helmikuu, ja aika mustepullo noutaa,

Mutta itkuun ei ole kyyneltäkään.**

3. helmikuuta 2023

 

Suomentanut Toivo Tupin 6.6.2024 Pyysaaressa Aleksandr Pushkinin syntymäpäivänä pidetyssä runoillassa.

___________________

* Maljuta Skuratov oli Iivana Julman lähipiirin pahamaineinen teloituksistaan tunnettu vaikuttaja.

**Tässä tekijä viittaa tunnetun Nobel-palkitun kirjailijan Boris Pasternakin runoon: On helmikuu, on aika mustepullo noutaa, ja itkeä…

 

Toimittaja Antti Rämänen

Vuosikokous ja Rikottu rajamaa 15.4.2024

 

Pietari-seuran vuosikokous sujui mukavasti perinteisellä kaavalla. Väkeä oli sali täynnä kolmattakymmentä henkeä. Paikka tosin oli vaihtunut Metsätalolle, joka jatkossa on käytettävissä säännölliseminkin, etenkin kun siellä on valittavissa erikokoisia saleja ja pääsy niihin on esteetön.

Seuran hallitus jatkaa vanhoillaan. Puheenjohtajaksi lupautui edelleen prof. Timo Vihavainen. Kokous vahvisti tilit ja toimintakertomuksen. Jäsenmaksu tulevalle vuodelle 2025 päätettiin entiseksi 25 euroksi, jolloin opiskelijoiden ja työttömien maksu on 10 euroa. Toiminta pyritään säilyttämään entisellä tasolla niin, että kevätretki, pikkujoulu ja luentotilaisuudet muodostavat toiminnan rungon. Seuran jatkuvuuden kannalta ongelmaksi todettiin maksavien jäsenten vähäinen määrä, mikä on vajaat puolet seuran kokonaisjäsenmäärästä 146. Kokouksessa toivottiin myös etsittävän muita tuloja seuralle.

Rikottu rajamaa (Atena ja Otava 2023)

 

Toimittaja Antti Rämänen esitteli tuoretta teostaan, mikä käsittele muutoksia, joita Karjalankannas on läpikäynyt viime vuosisadan alkupuolella ennen ensimmäistä maailmansotaa sekä itsenäistymisen jälkeen kansalaissodan ja sen jälkeisen rauhan aikana aina sen päättymiseen 1939.

Antti Rämänen kertoi omien sukujuuriensa olevan Kannaksella, mikä oli yhtenä pontimena ajanjakson tutkimiseen ja kirjan kirjoittamiseen. Osa Kannaksen menneisyyttä on myös jäänyt evakkomuistelmien ja pitäjähistorioiden varjoon, mihin nyt julkaistu teos tuo hyvin uutta valoa.

Vuosisadan alkua Rämänen kuvaa huviloiden aikakaudeksi. Kannaksen alue oli maanviljelyvaltaista elinkeinoiltaan, teollistuminen oli vähäistä, poikkeuksena muutama saha. Pietarilaisten huviloita alkoi nousta aluksi vesistöjen varsille ja sittemmin Pietari-Viipuri rautatien varrelle.  Vuonna 1908 vierasmaalaisia huviloita oli 4700 mutta vuonna 1917 jo yli 10000. Huvilaelämä työllisti väkeä erilaisissa palveluissa ja tämä johti myös maanviljelystä luopumiseen ja hallitsemattomaan maan myyntiin. Kannaksella oltiin myös idänkaupan pioneereja ja pirtun salakuljetusta harrastettiin. Venäjällä puheet Suomen erityisasemasta voimistuivat, kiistoja venäläisväestön kanssa syntyi kuntakokouksissa, uhka rajapitäjien Uudenkirkon ja Kivennavan (johon Terijoki kuului) liittämisestä takaisin Venäjään nousi esiin jo 1911. Maailmansodan syttyminen hillitsi rauhattomuutta, ilmeisesti lisääntyneen kontrollin ansiosta.

Kuohuva vuosi 1917 muutti elämää ratkaisevasti. Hinnat nousivat, sahateollisuus kärsi, työväenliike vahvistui, perustettiin järjestyskaarteja puolin ja toisin. Venäjän vallankumous vaikutti vahvasti rautateiden toimintaan ja virkavalta irtisanottiin heti kumouksen jälkeen.

Kansalaissodan alussa Kannas jakautui kahteen osaan, Laatokan puoli oli suojeluskuntien hallinnassa ja eteläisen rautatien varret ja pikkuasemat punaisten hallinnassa. Yksityiskohtana mainittakoon, että suojeluskunnat purkivat venäläiset varuskunnat alueellaan jo ennen kuin Mannerheim ehti tehdä saman Pohjanmaalla. Kapinan ja kansalaissodan tapahtumista, uhreista ja teloituksista Rämänen antaa varsin tarkkoja paikkakuntakohtaisia tietoja. Sisällissota päättyi keväällä 1918 Kannaksella veriseen loppunäytelmään mutta sotatila Kannaksella kesti vuoteen 1920 Tarton rauhaan asti.

Rämänen kertoo tapahtumista elävästi myös yksittäisten henkilöiden välityksellä, mikä tekee kirjasta tavanomaista historiateosta luettavamman. Kirja on huipputulos urheilutoimittajalta.

 

Timo-Juhani Kyllönen esittää venäläistä mustalaisromanssia
Timo-Juhani Kyllönen "johtaa" sinfoniaansa

Kyllönen vihelsi, tanssi, johti orkesteria ja soitti haitaria.

 

Timo-Juhani Kyllönen oli Pietari-seuran vieraana Lyseumklubilla 6.3.2024. Värikkäänä esiintyjänä tunnettu säveltäjä kertoili opiskelustaan ja sävellystyöstään sekä esitti näytteitä tuotannostaan äänittein ja elävänä haitarin säestyksellä.

Kyllönen vietti lapsuutensa Ruotsissa, missä hän aloitti haitarinsoiton opiskelun ja kiinnostui lintujen laulua kuunnellessaan ja matkiessaan myös säveltämisestä. Ylioppilaaksi hän kirjotti Helsingissä minkä lisäksi haitarinsoiton opiskelu jatkui Matti Rantasen johdolla. Hän musisoi myös sotilassoittokunnissa Upinniemessä ja Hämeenlinnassa klarinetistina sekä hanuristina Hortto Kaalo yhtyeessä. Monipuolisuus musiikin parissa oli nähtävissä jo nuorena. Sittemmin musiikillisessa kuvassa syveni myös kansainvälisyys, kiinteä luontosuhde ja missio musiikista, jossa keskeistä ovat usko melodiaan ja humanismiin. Tuotannossaan hän on ottanut kantaa mm. ympäristönsuojeluun (Norppa.ooppera Savonlinnassa), Argentiinan sotilasjuntan toimintaan (Tango solo), kiusaamiseen ja Perun lasten elämään katukaupustelijoina.

Kun Sibelius-Akatemiassa ei vielä ollut hanurinsoiton opiskelun mahdollisuutta, hän haki apurahan turvin opiskelemaan Moskovaan. Siitä kehkeytyi runsaan viiden vuoden rupeama, minkä jälkeen hän oli suorittanut diplomit hanurinsoiton, kapellimestarin ja säveltäjän loppututkinnoissa.

Säveltämisestä tulikin hänen pääasiallinen työnsä niin, että hänellä on tällä erää liki sata teosta, joiden joukossa on sinfonioita, oopperoita, konserttoja, kuoroteoksia ja vokaalimusiikkia. Työsarkaan on kuulunut orkesterien ja kuorojen johtamista, opetustyötä mm. Sibelius-Akatemiassa, luentoja ja esiintymisiä hanuria soittaen niin omien teosten kuin esimerkiksi venäläisen mustalaismusiikin parissa. Maailmalla hän on ollut useiden kaupunkien nimikkosäveltäjänä.

Eräänlaisena erikoisuutena Kyllönen esitti taitojaan lintujen äänien matkijana sekä vieraiden kielten puheen nuotin imitoijana. Omia sävellyksiään äänitteenä esittäessään hän intoutuu ottamaan niin orkesterinjohtajan kuin tanssijan roolit. Ilta oli vauhdikas.

Timo-Juhani Kyllösen uraan pääsee lähemmin tutustumaan osoitteessa timo-juhanikyllonen.com/fi  ja sitä kautta on mahdollista kuulla myös näytteitä hänen musiikistaan samoin kun You Tubessa.

Kirjaston vastaava Leo Vladimirov
Seuralaiset Kauppiasyhdistyksen kirjastossa
Dosentti Pekka Kauppala

Neuvostopartisaanit Lapissa, Pekka Kauppalan arkistomatkalta nähtynä

Esitelmä 27.2.2024

 

Dosentti, Dr. phil Pekka Kauppala on tutkinut prof. Ohto Mannisen johtamassa projektissa neuvostopartisaanien toimintaa Petroskoin arkistoissa olevien asiakirjojen pohjalta. Aihe kiinnosti Pietari-seuran jäseniä, jotka kokoontuivat kuulemaan ja keskustelemaan Pekan esityksestä Venäläisen Kauppiasyhdistyksen kirjastoon Allotriankadulle.

Tilaisuuden aluksi kirjaston vastaava Leo Vladimirov esitteli kirjaston toimintaa. Kirjasto on aiemmin toiminut Helsingissä Maneesinkadulla, mistä se Allotriankadulle pienempiin tiloihin muuton takia joutui luopumaan yli neljästätuhannesta niteestä. Jäljelle jäivät vain vanhimmat ja arvokkaimmat. Lainaustoiminta on nykyisellään vähäistä mutta Kauppiasyhdistys toimii edelleen. Kirjaston niteiden luetteloon voi tutustua osoitteessa www.biblioteka.fi, ja sieltä löytyvät myös yhteystiedot mahdollista lainausta silmällä pitäen. Tämä tiedoksi etenkin tutkijoille ja vanhan venäläisen kirjallisuuden harrastajille.

Pekka Kauppala teki Petroskoin arkistoihin kolme matkaa vuosina 2021 – 2023. Aluksi ongelmia aiheutti korona ja sittemmin Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siihen liittyvät rajoitukset yhteistyössä puolin ja toisin. Myös rahoituksen niukkuus hidasti hanketta. Ja koska aiheena oli neuvostopartisaanien toiminta ja tutkimuskohteina mm. viestintä, aihe oli politisoitunut Suomessa vilkastuneen keskustelun takia. Siinä kun vielä elossa olevia partisaaneja vaadittiin oikeudelliseen vastuuseen. Tämän oli vaikuttanut ja pelättiin edelleen vaikuttavan haitallisesti arkistomateriaalien saantiin. Kävi kuitenkin niin, että viimeisen elossa olleen partisaanin kuolema 2020 vähensi salailun tarvetta ja aineistopyyntöihin suostuttiin. Pyydetystä aineistosta, joiksi hahmottuivat ennen kaikkea radiosähköviestinnän asiakirja-aineistot, ainoastaan yksi kansio salattiin samoin kuin muutaman kansion joitakin yksittäisiä asiakirjoja. Lisäksi eräitä dokumentteja ei saanut valokuvata. Esimerkkinä tällaisesta Kauppala mainitsi Vlasovin armeijan vankien Lapin partisaanitoimintaan liittyvän dokumentin. Eräälle partisaanikomissaarelle joutuminen rankaisukomppaniaan oli mieluisampaa kuin osallistuminen partisaanitoimintaan vlasovilaisten kanssa. Ylipäätään asiakirjoista ei saanut ottaa itse kopioita ja tilattu kopiointi olisi ollut hyvin kallista, mutta valokuvaus onnistui pienestä maksusta, vaikkakin niin, että kuvatuista asiakirjoista piti laatia luettelo. Muistiinpanoja oli mahdollista tehdä. Arkistotyö ja asiakirjojen tilaukset toimivat pääosin hyvin.

Partisaanit eivät olleet neuvostoarmeijan eivätkä sen sotilastiedustelun yksiköitä, vaan ne olivat NKP:n eli puolueen johdon alaisia. Tämän takia radiosähköviestinnän asiakirjat olivat alun perin Karjalan puoluearkistossa, joka kokonaisuudessaan myöhemmin siirrettiin valtion arkistotoimen piiriin.

Asiakirja-aineisto piti sisällään partisaanitoiminnan suunnitteluun, johtamiseen ja tuhottujen kohteiden raportointiin liittyviä tietoja. Mielenkiintoista oli, että esimerkiksi saksalaisten joukot eivät juuri olleet partisaanien toiminnan kohteina eivätkä he itsekään edes jäljittäneet partisaaneja. Poliittinen johto asetti kuitenkin partisaaneille kovat tulosodotukset, mikä johti siihen, että raporteissa tekoja paisuteltiin. Eräskin Lokassa tehty tihutyö raportoitiin varuskunnan tuhoamisena. Aineiston perusteella voidaan yksi johtohenkilö määritellä päävastuulliseksi siviiliväestöön kohdistuneiden veritekojen osalta.

Kauppala oli tehnyt myös havaintoja mielialoista Petroskoissa ja Pietarissa Ukrainan sodan varjossa. Sota näkyi siellä verraten vähän, lähinnä katukuvassa oli julisteita, joissa värvättäville luvattiin hyviä ansiomahdollisuuksia. Ylipäätään annettiin kuva, jonka mukaan kaikki jatkuisi kuin ennenkin, ja erikoisoperaatio tapahtuu siellä kaukana ja menee hyvin, eikä vaikuta Karjalaan. Uimahallissa kerättiin kolehtia erikoisoperaatiota varten. Mitään erityistä sotainnostusta ei ollut havaittavissa, ei myöskään sodan vastustamista. Yliopistolla ja tiedeakatemiassa ei ollut tapahtunut suuria muutoksia, vaan entiset työntekijät olivat edelleen paikoillaan. Kuitenkin suomalaisille tuttu historioitsija Irina Takala on menettänyt asemansa yliopistolla. Esille oli noussut uutena asiana kiinnostus tutkimusyhteistyöhön Kiinan suuntaan.