Vuosi 2023

Pikkujoulua juhlittiin 11.12.2023

Pikkujoulu veti tällä kertaa lähes ennätyksellisen osallistujajoukon vuosiin. Ohjelma oli varsin perinteinen, mitä valtaosa jäsenistä näyttäisi myös odottavan. Pöytä oli katettu jouluherkuilla, keittiövastuuta kantoivat Kaarina Peltonen, Maija Frey ja Anu Rämä. Trubaduurina oli Petroskoista Kouvolaan kotiutunut Arvo Rinne, jonka instrumentteihin kuuluivat haitari, kitara ja huuliharppu. Ohjelmistossa oli muun muassa varsin omaperäisiä lauluja.Tiernapoikien esitys oli rakennettu Timo Vihavaisen laatimien Ukrainan tilanteeseen kantaa ottavien sanojen varaan, jotka kokonaiselämyksestä muodostivat varmaankin puolet, esiintyjien laulu neljänneksen ja alkuperäiset palestiinalaispuvut toisen neljänneksen, mitkä nytkin herättivät yleisössä ansaittua ihastelua. Muut Tiernapojat olivat Kaarina Peltonen, Kari Nikkanen ja Heikki Kajanto. Joulupukkina hääri Toivo Tupin jaellen lahjoina arpajaispalkinnot. 

Pietari-seura kiittää uskollisia jäseniään kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhaa vuodelle 2024.

Epäpyhä liitto

Antero Uitto on telealalla työskennellyt insinööri ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut mm. Otto-Ville Kuusisesta venäjäksi käännetyn elämäkerran sekä kuvannut teoksissaan Puna-armeijan Suomeen liittyvää toimintaa. Ari Rautala on eversti evp ja hän on toiminut mm. sotilasasiamiehenä Moskovassa ja julkaissut useita sotahistoriaa käsitelleitä teoksia. Hän on myös opiskellut Venäjän Yleisesikunta-akatemiassa.

Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan ”Epäpyhä liitto”, mikä käsittelee Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyötä vuosina 1922 – 1941. Kirja on Minerva kustantamon julkaisema. Kirjoittajat olivat Pietari-seuran vieraina esittelemässä kirjaansa 20.11.2023.

Saksaa ja Neuvostoliittoa pidettiin ensimmäisen maailmansodan päättymisen, Venäjän vallankumouksen ja Versaillesin rauhansopimuksen (28.6.1919) jälkeen ”hylkiövaltioina”, jotka etsivät yhteistyökumppania toisistaan politiikan, talouden ja sotilaallisen yhteistyön alueella. Venäjä tarvitsi teknologiaa ja osaamista lännestä, Saksa raaka-aineita ja piilopaikkaa Versaillesin sopimuksessa kielletylle sotilasteknologian kehittämiselle ja kouluttamiselle. Tämä yhteistyö jatkui varsin tiiviinä vuoteen 1933, jolloin se Hitlerin valtaantulon jälkeen hiljalleen hiipui muuttuen pääosin strategisten etupiirisopimusten laatimiseksi päätepisteenään 23.8.1939 solmittu hyökkäämättömyyssopimus ja sen salainen lisäpöytäkirja. Tosin vielä 11.2.1940 maiden välillä solmittiin vielä laaja raaka-aineita, elintarvikkeita ja sotatarvikkeita koskeva tavaranvaihto- ja kauppasopimus, josta ainakin osa ehdittiin toteuttaa ennen 28.6.1941 Barbarossa suunnitelman mukaista Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon.

Kirjoittajat kävivät läpi varsin mielenkiintoisella tavalla kehityskulun, joka yksityiskohdiltaan on ollut Suomessa varsin vähän tunnettu. Kirjaan esipuheen kirjoittanut prof. Timo Vihavainen sanookin, että kirja täyttää merkittävän aukon 1900-luvun historiaa koskevassa suomenkielisessä historiallisessa kirjallisuudessa.

Vuonna 1922 Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Rapallon sopimuksen, missä yhteistyön suuntaviivat hahmoteltiin. Sopimusverkosto sittemmin oli hyvin laaja, koskien niin taloutta ja sotilasyhteistyötä kuin lähialueiden rajoja ja liittolaisuuksia. Sotilaallisella alueella tärkeimpinä yhteistyöhankkeina kirjoittajat toivat esille seuraavia kohteita.

Lipetskin lentosotakoulu 1926 – 1933

Koulu sijaitsi 500 kilometriä Moskovasta kaakkoon. Sieltä Neuvostoliito luovutti lentokentän ja Punaisten sotilaslentäjien korkeakoulun saksalaisten koulutuskäyttöön. Koulutus ja harjoittelu yhdistettiin osittain myös punalentäjien koulutukseen. Saksa toimitti koululle tarpeellisen varustuksen koneineen, laitteineen ja  konehalleineen.

Kaman (Kazanin) panssarikoulu

Panssarikoulussa oli enimmillään 250 koulutettavaa. Koulun kautta Neuvostoliitto sai valtavasti teknistä osaamista koskien panssarivaunuja ja niiden sotilaallista käyttöä. Koulutukseen osallistui myös puna-armeijan koulutettavia. Yhteistyön myötä he perehtyivät monipuolisesti saksalaiseen ja muuhun läntiseen kalustoon. Sen pohjalta Neuvostoliitto sai kehitettyä omaa tuotantoaan koskien T-24, T-26, T-28 ja BT vaunuja. Vaikka koulu toimi suhteellisen lyhyen ajan ennen vuotta 1933, siellä sai koulutuksensa yhteensä 250 saksalaista ja neuvostoliittolaista panssarimiestä.

Tomkan kemiallisten aseiden tutkiminen ja valmistus vuoteen 1933.

Kemiallista sodankäyntiä kehitettiin kahdessa suunnassa. Ensimmäinen oli Saksan ja NL:n Bersol-projekti yhteisten tuotantolaitosten rakentamisesta Neuvostoliitossa. 1925 Tomkan lähelle perustettiin ensimmäinen tehdas sinappikaasun, fosgeenin ja kloorin tuottamista varten. Tomka sijaitsi lähellä suljettua Volgan saksalaisten autonomista aluetta Volsikin kaupungissa Saratovin alueella. Vuoteen 1931 mennessä valmistui  yhteensä neljä tehdasta. Toinen suunta oli kemiallisen sodankäynnin tutkiminen, jota tehtiin Podosinskissa Moskovassa, jossa myös työskenteli saksalaisia. Sittemmin tutkimusta ja testaamista siirrettiin Tomkassa tapahtuvaksi.

Kirjassa on hyvät kartat ja kuvitus, joista osa on harvinaisuuksia. Samoin kirjasta löytyvät yksityiskohtaiset sopimustekstit tärkeimmistä sopimuksista. Mielenkiintoista on, että osa niistä on päässyt Venäjällä julkisuuteen vasta Gorbatsovin aikana, tosin tällä erää ne taitavat taas olla vaiettuja asioita. Kirjassa on myös useita viittauksia yhteistyön Suomea koskeviin liittymiin. Historiaa enemmän tunteville varmaan mielenkiintoista on neuvottelujen ja tapahtumien molempien osapuolien poliittisten ja sotilaallisten toimijoiden nimien ja asemien tarkka esiin tuominen. Kuvattu yhteistyö oli varmasti molemmilla puolin poliittisen johdon hyväksymää ja osin käynnistämääkin, vaikkakin siitä muutoin sai käsityksen, että siinä sotilaat olivat kuljettajan paikalla. Tämä lienee tuttua meilläkin.

Tilaisuus veti taas kerran Albatross-salin täyteen Pietari-seuran jäseniä ja ystäviä. Valitettavasti tämä taisi olla viimeinen kerta näissä tiloissa ja seuralla on edessään uusien kokoontumistilojen etsintä.

Suomalaiset Venäjällä, prof. Dmitri Frolov 23.10.23

Pietari-seuran lokakuun tilaisuus veti Albatross-salin pullolleen kuulijoita kuulemaan Kansallisarkiston tutkijan tohtori Dmitri Frolovin esitystä suomalaisten kohtaloista Venäjällä ja sen imperiumin alueilla vuosina 1917 – 1964. Frolov selvitti aluksi laajasti Venäjän ja tutkimuksen piiriin kuuluvien nykyisten itsenäisten valtioiden arkistojärjestelmiä ja organisointia. Toimintatavat maittain vaihtelevat. Jo pelkästään arkistoyhteistyötä koskevien sopimusten neuvotteluissa on ollut eroja lähtien nopeista joustavista sopimustenteoista päätyen pitkiin neuvotteluihin ja sopimusluonnosten kierrättämiseen eri ministeriöissä.

Valtioneuvosto käynnisti tutkimushankkeen syksyllä 2020 ja ensimmäisen iskunsa se sai Venäjän hyökättyä Ukrainaan, minkä seurauksena arkistoyhteistyö Venäjän ja Valko-Venäjän kanssa päättyi. Aineistoja on kuitenkin olemassa aiempien hankkeiden ajoilta ja ennen sotaa niitä ehdittiin ostaa ja kopioida lisää nykyisen hankkeen puitteissa.  Aineistoja on tutkittu ja saatu ostettua Ukrainasta, Azerbaidzhanista, Georgiasta jne.

Mielenkiintoinen tieto oli, että vuonna 2016 Venäjän arkistolaitos siirrettiin suoraan Venäjän presidentin hallinnon alaisuuteen, mikä jo silloin jäykensi arkistolaitoksen toimintaa. Ukrainassa taas sota on tuhonnut paljon arkistoaineistoja mm. Tsernyihovissa, jossa oli paljon suomalaisia koskevaa aineistoa, samoin Krimin aineistot lienevät menetetty. Muuallakin Ukrainan miehitetyille alueille aineistoja on jäänyt tutkimuksen ulkopuolelle.

Paljon arkistoaineistoja on kuitenkin saatu ostettua ja niitä tutkitaan edelleen yhdessä muiden aiheesta olevien aineistojen kanssa. Vankileiriaineistoa on mm. Kazakstanin Karagandan alueelta, joiden avulla  suomalaisten noin 450 sotavangin kohtaloita voidaan selvitellä. Aineistoja on saatu kuvattua myös Bakussa, josta löytyvät Nobelin veljesten tehtaiden henkilöstökortistot. Siellä vuosina 1870 – 1920 työskenteli yli 4500 suomalaista. Aineistoa on saatu lisättyä myös punapakolaisia koskien sekä muiden Stalinin vainoissa kolhittujen suomalaisten osalta.

Hauska yksityiskohta tämän päivän valossa tuli esille Vitebskin arkistosta löytyneen Aleksanteri Ahola-Valon mapista, jossa oli tappeluasiakirjat koskien hänen ja Marc Chagallin välistä nujakkaa.

Aihe kiinnosti kuulijoita ja Frolovin venäjänkielisen esityksen osuudet tulkkasi seuran oma poika, Toivo Tupin.

Helena Soini ja Nikolai Roeric

Petroskoilainen taidehistorioitsija Helena Soini käsittelee uudessa Pohjoisen elämän hieroglyfit -kirjassaan venäläisen taidemaalarin Nikolai Roerichin taidetta Sortavalassa mm. vuonna 1918 tapahtuneiden historiallisten tapahtumien yhteydessä. Soini työskenteli ja matkusti kirjaansa varten viiden vuoden ajan jäljittäen Roerichin maalauksia museoiden ja yksityishenklöiden kokoelmista.

Nikolai Roeric 1874 Pietari - 1947 Kulu, Intia oli taidemaalari, lavastaja, teosofi ja aktiivinen kirjoittaja sekä pasifisti, joka ennen II maailmansotaa oli kolmesti ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Vuonna 1907 hän oli ensimmäisen kerran Suomessa tutustuen mm. Akseli Gallen-Kallelaan ja Eino Leinoon. Suomessa hän ihastui erityisesti kiviin ja kallioihin, joita hän ahkerasti ikuisti. Hän tutustui myös Nousiaisten kirkon seinämaalauksiin ja kopioi niitä omiin maalauksiinsa. Ateneumiin on hankittu Gallen-Kallelan vihjeen perusteella Roerichin maalaus Prinsessa Malen.

Roeric matkusteli paljon, hänellä on seura Suomessa, museo New-Yorkissa ja töitä useissa museoissa maailmalla. Merkittävän osan elämästään hän vietti Intissa. Hänen filosofiansa pohjana oli Rahmakrishnan Ennustus, jonka opit hän omaksui jo nuorena. Keskestä Roerichin julistuksessa oli ajatukset siitä, että kaikki on yhtä maailmassa ja Jumalaa pitää etsiä ihmisestä. Myös venäläinen ortodoksimystikko Solovjev oli hänelle tärkeä.

Sortavalla Roerichin perhe asui vuosina 1916-1918 ja maalasi siellä sekä Valamossa useita teoksia asuen rehtori Oskar Relanderin ja folkloristi Arvid Genezin vuokralaisena. Sortavalaan hän asettui taidemaalari Grigori Auerin neuvosta terveyssyistä.

Helena Soinin elävää ja monin kirjan kuvin väritettyä esitystä oli kuulemassa parikymmentä seuran jäsentä ja ystävää. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Aleksanteri-instituutin kanssa.

Pyysaaren runoilta 6.6. Pushkinin päivänä

Joukko seuran jäseniä oli kokoontunut jälleen kerran lausumaan ja kuuntelemaan runoja Pyysaaren ravintolaan Helsingissä. Ideana on, että seuran jäsenet tuovat mukanaan runoja, joita haluavat esittää tai analysoida. Tarjolla oli myös maittavaa lohikeittoa.  Pyysaaren ravintolaan oli pystytetty myös Saara Tikan taidenäyttely, mistä myyntituotot ohjattiin Ukrainan tukemiseen. Ohessa pari kuvaa tapahtumasta.

Kymen historiakierros 24.5. - 25.5.

Kymenlaaksoon tehdylle historiamatkalle osallistui 13 seuran jäsentä. Matkalla tutustuttiin Loviisan, Kotkan ja Haminan nähtävyyksiin ja painopiste oli Suomen historian merkkitapausten ja käännekohtien näyttämöt. Reissussa oltiin pari päivää ja yöpyminen tapahtui hotelli Leikarissa.

Matkalla poikettiin Loviisan Ahvenkoskelle mutta Loviisan linnoitusvallien jäännöksiä emme päässeet näkemään. Linnoitukset olivat osa Suvorovin sunnittelemaa ja rakennuttamaa puolustuslinjaa 1809 Suomen venäjään liittämisen jälkeen. Kyminlinnan vallit sen sijaan nähtiin ja erikoisuutena siellä inkeriläisten parakki, jossa viime sotien aikana asui Suomessa olleita inkeriläisiä pakolaisia.

Haminassa nähtiin kadettikoulu ja lounastettiin sen johtajan vanhassa asunnossa toimivassa ravintolassa. Raatihuoneella ihasteltiin mm. Tove Janssonin suurikokoisia maalauksia. Vielä ehdittiin nähdä Johanneksen kirkossa Berndt Godenhjelmin van Gogh jäljitelmä pyhästä ehtoollisesta. Mielenkiintoista historiaa löytyi myös ortodoksiselta hautausmaalta ja sen vieressä olevalta juutalaiselta hautausmaalta. Haminan kaupungin museossa kävijöitä kiinnosti Kustaa III ja Katariina II Suuren neuvottelut 1783.

Kotkassa pääkohteina olivat Katariinan linnakkeen ja entisen öljysataman alueelle rakennettu Meripuisto ja Merikeskus Vellamo, jossa teemana oli Ruotsinsalmen meritaistelut 1788 ja 1790.

Viimeisenä kohteena tutustuttiin Aleksanteri III vierailuja varten rakennettuun kalastusmajaan Langinkoskella.

Ohjelman suunnittelu oli Anu Rämän ja Timo Vihavaisen käsialaa, mihin matkalaiset olivat kovasti tyytyväisiä. Lisäksi Timo Vihavainen oli valmistanut matkalaisille ennakkomateriaalia ja jakoi auliisti tietojaan matkan kestäessä. Timon pohjamateriaaliin pääsee tutustumaan osiossa Matkoja.

Tomi Leppänen lauloi ja jutusteli 21.3. 

Tampereella nykyisin vaikuttava fil.maist. freelance muusikko Tomi Leppänen esiintyi Pietari-seurassa aiheenaan "arbatilainen" bardi Bulat Okuzhava. Leppänen on opiskellut mm. Pietarissa ja paneutunut Okudzhavan tuotantoon ja elämänvaiheisiin jo vuosikausia. Tällä erää hänellä on esimerkisi Koneen säätiöltä apuraha aiheen tutkimiseen. Tomi on myös monessa yhtyeessä toiminut muusikko, joka omana genrenään esittää Okudzhavan lauluja venäjäksi, kertoilee niiden taustoista ja Okdzhavan elämästä maukkaita ja usein koskettavia tarinoita.

Parikymmntä henkilö käsittänyt kuulijakunta Pietari-seurassa oli esityksestä kovasti otettu. Tomin kertomuksia tässä emme kuitenkaan tarkemmin referoi, koska emme halua tyhjentää pajatsoa hänen myöhempiä julkaisuja ja tilaisuuksia ajatellen.