Vuosi 2022

Anu Rämä aloittelee kierrosta
Autokauppias Nikolajeffin hauta
Hautakiven alla lepää Ivan Savolain, runoilija Ivan Savin
Faberge´n sukuhauta
Nunna Maria, tsaari Nikolai II puolison hovineito.
Adrian Nepenin 1871 - 1917 oli vara-amiraali ja Venäjän Itämeren laivaston komentaja.
Tito ja Ina Collianderin hauta
Pyhän Eliaan kappelin mosaiikki on Ina Collianderin käsialaa.

Elävää puhetta vainajista

 

Pietari-seura kevätretkeili 30. toukokuuta Helsingin ortodoksisella hautausmaalla Lapinlahdessa. Oppaana toimi seuran oma jäsen Anu Rämä, joka on paneutunut kohteen historiaan ja sinne haudattujen pääasiassa autonomian ajan henkilöiden elämään.

Hautausmaa on perustettu 1815 ja se oli alun perin tarkoitettu Viaporin hautausmaaksi. Hyvin pian sinne on alettu hautaamaan siviilejä, vaikkakin alue alkuaikoina jakaantui upseerien ja tavallisten kansalaisten osiin. Näiden ns. tavallisten kansalaisten joukossa oli useita merkkihenkilöitä, sillä esimerkiksi 1850 -luvulla 50 prosenttia Helsingin kauppiaista ja tehtailijoista oli venäläisiä.

 Monet heistä olivat uusien elinkeinoalojen perustajia Suomessa. Nikolai Sinebrychoff, 1789 - 1848 sai 1819 yksinvaltiuden oluenpanoon Helsingissä ja nimi on edelleenkin oluenjuojille ja taidemuseossa kävijöille tuttu. Jegor Uschakoff 1767 - 1836, Sheremetjevin oli maaorja, joka ostettiin vapaaksi 1813. Hän oli aikanaan Helsingin rikkain kauppias, rakennusurakoitsija sekä tiili- ja kaakelitehtailija. Rakennutti mm. Pyhän kolminaisuuden kirkon ja Uschakoffin talon, joka nykyisellään tunnetaan Jugendsalin talona. Fjodor Kiseljeff  1772 - 1847, oli kauppiassuvun päämies ja sokeritehtailija 1800 alkupuolella. Pojat Nikolai ja Fjodori  jatkoivat sokeritehtaan johdossa ja Fjodor perusti 1860 Helsingin kaasutehtaan. Suku on tullut kuuluisaksi myös Helsingin arkkitehtuurissa ja taidemesenaattina. Nikolai mm. lahjoitti 150 kultaruplaa SKS:lle annettavaksi Suomen parhaalle kirjalliselle teokselle. Sen sai 1860 ylioppilas Aleksis Stenvall teoksestaan Kullervo. Sergei Nikolajeff 1878 - 1920 oli maan suurin ja ensimmäinen autokauppias. 

Hautausmaan mahtipontisin muistomerkki on Tschernischeffien haudalla. Todellinen valtioneuvos Jakov Tschernischeff urakoi Aleksanterin teatterin ja Uspenskin katedraalin rakennustyöt ja lahjoitti varat seurakuntatalon rakentamiseen Liisankadulle. Hän piti suurta vuokrakasarmia Kauppatorin laidalla talossa, joka nykyisin tunnetaan Ruotsin suurlähetystönä.

Venäjän vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen aikana vanhaa valtaa vastaan kapinoineet matruusit surmasivat Helsingissä 50 - 100 upseeria, joista useat ovat saaneet viimeisen leposijansa ortodoksiselta hautausmaalta. Korkea-arvoisimmat näistä surmatuista upseereista olivat kontra-amiraali Arkadi Nebolsin, joka oli Venäjän ja Japanin välisen sodan Tsushiman taistelussa ottanut komentoonsa ristelijä Auroran ja vara-amiraali Adrian Nepenin, joka oli Helsingissä päätukikohtaansa pitävän Venäjän Itämeren laivaston komentaja.

Samoin Suomen armeijassa taistelleille 58 ortodoksiselle sotilaalle on oma sankarivainajien osasto, missä on Nina Sailon suunnittelema muistomerkki Vapahtaja sotilaitten lohduttajana. Hautausmaalle on myös 1968 pystytetty muistokivi 1939-40 kuolleille Suojärven asukkaille.

Tieteen, kulttuurin ja viihde-elämän alueelta löytyy myös kiinnostavia merkkihenkilöitä samoin kuin Venäjän aatelistoon kuuluneita ja heihin yhteydessä olleita henkilöitä, joista Anu Rämä elävästi kertoili ja lisämausteita löytyi usein myös parikymmenpäisestä kuulijajoukosta.

Joitakin voi ihmetyttää, että "Sinivalkoinen ääni" - urheiluselostaja Pekka Tiilikainen - on haudattu ortodoksiselle hautausmaalle. Tiilikainen oli ortodoksista sukua. Hänen isänsä oli tullut Suomeen ns. laukkuryssänä Vienan Karjalasta Uhtualta ja perheen sukunimi oli alun perin ollut Tilikoff. Pietari-seuran perustajiin kuuluneen suurlähettiläs Antti Karppisen hauta on myös tällä hautausmaalla. Toinen tunnettu diplomaatti Jaakko Kaurinkoski ja hänen Pietari-kirjoistaan tuttu vaimonsa Kaarina Kaurinkoski ovat myös siellä. Kolmas suurlähettiläs - Olli Bergman - oli diplomaattiuransa lisäksi upseeri ja ortodoksikirkon rovasti. Kaikki kolme suurlähettilästä ovat vuorollaan toimineet Suomen pääkonsuleina Pietarissa.

Varsinainen pyhiinvaelluskohde hautausmaalla on nunna Marian Anna Vyrubovan os. Tanejeva 1884-1964 hautakivi. Isänsä Aleksander Tanejev oli sekä säveltäjä että vaikutusvaltainen hovimies Nikolai II hallinnossa ja äitinsä Nadjeshda Tolstoin sukua. Anna Vyrubova toimi tsaarittaren hovineitinä ja oli tiettävästi hänen paras ystävänsä. Hän oli myös yhteyshenkilö Grigori Rasputiniin, mihin hautaa koskeva myyttisyys ilmeisesti liittyy.

Taiteilijoista ja kulttuurivaikuttajista hautausmaalle on haudattu mm. Kirka ja Sammy Babitsin. Ilja Repinin jälkeläisiä mm. poika Juri. Fabergen suvun hauta on tunnettu samoin Collianderin suvun hauta. Odessasta lähtöisin olevan runoilija Ivan Savinin hautakivessä lukee Ivan Savolain. Ivan Savinin isoisä oli suomalainen merimies Juho Savolainen. Putilineilla on myös oma sukuhauta, josta löytyy mm. Ivan Putilin 1909 – 1997, legendaarinen muusikko ja klassisen kitaransoiton opettaja. Hänen ”Kitarakoulu” oppikirjansa lienee monille aloittaville soittajille tuttu.

 

 

 

 

 

 

Pietari-seuran hallitusporukkaa
Tervehdysvuorossa professori Heikki Ylikangas.
Henna-Maija Vannemaa säestää ja päivänsankari esittelee laulun lahjojaan.
Laulutervehdyksen toi seuran entinen puheenjohtaja Arto Luukkanen.
Timo Vihavainen ja Anu Rämä

Timo Vihavainen 75 vuotta

 

Pietari-seuran pitkäaikainen puheenjohtaja, professori Timo Vihavainen täytti 75 vuotta 9. toukokuuta. Tapahtumaa juhlistettiin muun muassa vastaanotolla majakkalaiva Relandersgrundilla Katajanokalla 23.5., johon myös Pietari-seuran hallitus oli kutsuttu. Tarjolla oli mukavia puheita, haitarimusiikkia ja maistuva merihenkinen buffet juomineen. Vihavainen osoittautui tilaisuudessa myös laulumieheksi.

Pietari-seura muisti puheenjohtajaansa kahdella ruutitynnyrillä, joille on käyttöä hänen kesäpaikallaan Sulkavalla. Lahja luovutettiin lahjakortin muodossa, koska hallituksen jäsenillä ei ollut lupaa tällaisten tuotteiden käsittelyyn.

 

Helena Autio-Meloni Pietari-seurassa
Kuvan etualalla Helena Autio-Meloni ja Georgi Tovstonogov Savonlinnan oopperajuhlissa 1979.

 

 

Vuosikokous huhtikuussa 6.4.2022

 

Vuosikokous pidettiin Venäjä-seuran Albatross salissa Katajanokalla 6.4. Kokous valitsi puheenjohtajakseen edelleen professori Timo Vihavaisen, varapuheenjohtajaksi Kaarina Peltosen ja sihteeriksi Kari Nikkasen. Taloustirehtöörinä ja tiedottajana toimii Heikki Kajanto. Muut hallituksen jäsenet ovat entiset. Eila Räisä, joka on pitkään ollut seuran hallituksessa luopui tehtävästä paikkakunnalta poismuuton johdosta.

Vuosikokouksessa käsiteltiin tilinpäätös ja toimintakertomus sekä suuntaviivat tulevasta toiminnasta ja taloudesta. 

Helena Autio-Meloni piti vuosikokousesitelmän.

 

Kaikki alkoi Hevosen tarinasta

Vuosikokousesitelmän piti FK Helena Autio-Meloni. Hän kertoi miten hänestä tuli ”teatteritulkki” sekä  työstään tunnettujen ohjaajien työtoverina. Kansallisteatteri esitti 1977 Leo Tolstoin kertomuksen pohjalta dramatisoitua näytelmää ”Hevosen tarina”, jonka valmisteluissa Autio-Meloni toimi tekniikkapuolen tulkkina. Tehtävä poiki seuraavana vuonna tulkin työn, kun teatterinjohtaja Kai Savola valitsi hänet ohjaajan tulkiksi A. Ostrovskin ”Konnan muistiinpanoihin”, jonka ohjasi kuuluisa Pietarin Gorki-teatterin Georgi Tovstonogov lavastajanaan Eduard Kotšergin. Valintaa edelsi tiukka Savolan järjestämä tapaaminen, jossa Valdemar Melanko oli kielitaidon testaajana. Tulkki sai Savolalta ohjeen, että hän ei saa olla kuin kone, mutta ei saa myöskään itse alkaa ohjaamaan. Ohjaajan ja lavastajan tulkkina toimiminen kesti koko kolmen kuukauden harjoitusjakson, minkä jälkeen tulikin sitten useita tulkkaustehtäviä teatterissa niin suomeksi kuin ruotsiksi. Tovstonogovia seurasivat mm. Juri Ljubimov, Roman Viktjuk, Lev Dodin ja Kama Ginkas Helsingin eri teattereissa.

Tovstonogov oli ohjannut 70-luvun alussa Tsehovin Kolme sisarta Kansallisteatteriin ja sen henkilökunta muisti. ”Konnan muistiinpanoja” odotettiin jännityksellä. Ohjaajan tyylistä oli jo syntynyt legentoja ja etenkin nuoret näyttelijät olivat peloissaan. Tovstonogovilla oli vahva luonne ja runsaasti itseriittoisuutta. Kolmen sisaren harjoituksissa jopa Tauno Palo oli iskenyt pääkirjan pöytään ja sanonut ”Minä luovutan”. Hänen tilalleen tuli Jussi Jurkka.

Suomessa Ostrovskin näytelmän perusvirettä ei juurikaan ymmärretty. Näytelmää pidettiin komediana eikä satiirina pysähtyneisyyden ajoista. Vaikeaa oli ohjaajankin ymmärtää suomalaista yleisöä, jonka reaktioita hän ei osannut tulkita, vaikka esityksen aikaisen kuolemanhiljaisuuden jälkeiset suosionosoitukset olivat pitkät ja lämpimät. Pitikö yleisö esityksestä vai ei, jäi usein epäselväksi myös muille venäläisille ohjaajille.

Vuodet 1978 – 79 Helena Autio-Meloni vietti kieliopinnoissa Moskovassa ja Kansallisteatterissa syntyneet kontaktit avasivat hänelle ovia myös Moskovan teattereihin ja tutustumismahdollisuuksia teattereiden tekijöihin. Kesällä 1979 hän oli jälleen Tovstonogovin apuna hänen ohjatessaan Savonlinnaan Don Carlosin.

Kansallisteatterin apulaisjohtaja Jack Witikka oli lehdistötilaisuudessa sanonut Tovstonogovista, että hänellä on lapsenomainen uskomus ihmisen hyvyyteen. Helena Autio-Melonista tämä oli kuulostanut liian pateettiselta. Hän ei niinkään tällaista ominaisuutta ollut suurissa venäläisissä ohjaajissa huomannut mutta suurina lapsina hän heitä piti. Näin hän tiivistää kokemuksensa venäläisten ohjaajien teatteritulkkina: ”Heillä on kyky innostua harjoituksissa kuin lapset ja tartuttaa intonsa ja lapsenomaisuutensa myös työryhmään. He ovat mestareita luomaan teatterin seinien suojiin suuren perheen lapsellisine iloineen ja suruineen, odottamattomine tunteenpurkauksineen, ristiriitoineen, perheen, jossa kuitenkin toimitaan yhteisen päämäärän hyväksi ja jossa pystytään riemuitsemaan kenen tahansa perheenjäsenen onnistumisista ja suremaan epäonnistumisia. Se on kykyä siirtää elämä näyttämölle sisäisesti eletyn oloisena, jolloin näyttämöllä ei enää erota ohjausta, vaan näyttelijät kertovat yleisölleen todellista tarinaa, joka naurattaa, itkettää ja pelottaa”.

Tarinoita teatteritulkkina Helena Autio-Melonilla riittäisi varmaan enemmänkin, joten jäämme odottamaan osaa kaksi.