Vuosi 2022

Pietari-seuran pikkujoulu

 

Pikkujoulua vietettiin 12.12. Lyseum Klubbenilla perinteisin menoin. Pöytä oli katettu jouluisin herkuin, pianisti soitteli joululauluja ja muita ikivihreitä ja arpajaisissa onni suosi liki jokaista mukana olijaa. Tiernapoikien esitystä oli päivitetty Timo Vihavaisen Ukrainan tilannetta käsittelevillä säkeillä. Linkki Vihavaisen tekstiin on tässä.

Jelena Marttilan Shostakovits
Piirityksen aikainen kamina

Jelena Marttilan näyttely ja Leningradin piiritys

 

Kuvataiteilija Jelena Marttilan (1923 - 2022) muistonäyttely ja Timo Vihavaisen Leningradin piiritystä käsitellyt luento kokoksi sankan joukon kuulijoita Venäjä-seuran Albatross -saliin torstaina 8.12. Jelena Marttila on piirityksen kokenut kuvataiteilija joka eli viimeiset vuotensa Kotkassa. Marttilan tuotanto koostuu mm. Leningradin piiritystä käsitteleviä töitä, jota Neuvostoliitossa saivat aikanaan nuivan vastaanoton "synkkyytensä" johdosta. Näyttelyn töistä pääosa on lainassa Cambridgessä ja synkkyyden osalta voidaan todeta, että lenigradilaisten dokumentalistien ja taiteilijoiden kuvaukset synkästä aiheesta ovat samalla tavoin synkkiä. Syynä nuivuuteen lienikin hänen suomalainen nimensä ja taustansa. Oheisissa kuvissa Shostakovits on hahmoteltu filharmonian pylvään takaa kohtalon sinfonian ensi esityksessä. Piirityksen aikainen väliaikainen kamina on toisena kuvana ja samanlaisia kaminoita näemme nyt dokumenteissa Ukrainasta.

Professori Timo Vihavainen esitelmöi tilaisuudessa piirityksestä, kertoen sen olleen maailmanhistoria yksi tuhoisimmista piirityksista, vaikkakin maailmalla suhteellisen vähän tunnettu. Aihe on ollut tabu myös Neuvostoliitossa ja piirityksen museo on ollut usein suljettuna. Tosin Piskarjovin hautausmaa on ollut kaupunkilaisille tärkeä hiljentymisen paikka. Neuvostoliitossa vastuunalaiset piirit eivät ole halunneet nostaa aihetta esille peläten kysymystä - miksi näin kävi? Suomen rooli piirityksessä oli olla osa saartorengasta, ja Suomenkin tavoitteena lienee ollut alunperin Leningradin valtaus, mihin liittyy kädenlyöti Syvärillä -sopimus Saksan kanssa. Mannerheim ilmeisesti ajatteli toisin, vaikkakin Muurmannin rata katkaistiin. Myös USA painosti Suomea jättää katkaisematta Kantalahden kautta kulkevaa haaraa, minkä johdosta piiritys vuoti. Suomen armeijan johto ymmärsi, että joukot eivät lähde Leningradiin ja poliittisesti sitä vastustivat Tannerin sosialidemokraatit ja RKP. Leningradiin menoa vastaan tuli painostusta myös USAsta ja Britanniasta. Näistä tekijöistä syntyi myös eräänlainen Suomea koskeva Leningrad myytti, jonka mukaan Suomesta ei hyökätty eikä Suomen suunnalta kaupunkia pommitettu. Ilmahälytyksen aikana Suomen puoleinen kadun puoli oli turvallisempi puoli. NKVD:n sodanaikaisissa raporteissa väestön mielialoja kuvattiin Suomea kohtaan vihamielisiksi. Vihavaisen mukaan Hitlerin tavoite oli kaupungin valloitus ja tyhjentäminen väestöstä jopa nälkään näännyttämällä. Yksi Vihavaisen esiin nostama paradoksi on Kirovin tehtaita koskeva. Saksalaiset jättivät kohteen suhteellisen vähäisille pommituksille, vaikka tehdas tuotti merkittävän osan NL:n raskaista sotatarvikkeista.

 

Lev Lurjen käännytys rajalla

 

Pietari-seura kutsui tunnetun pietarilaisen historioitsijan Lev Lurjen vieraakseen 20.11.2022 esitelmöimään aiheesta Pietarin ja Suomen suhteet tällä hetkellä. Viisumi oli saatu aivan hiljattain Pietarin pääkonsulaatista. Kuten tunnettua, tilaisuus peruuntui, kun rajavartiosto esti maahan pääsyn.

Lurje on tunnettu intellektuelli ja myös hänen vaimonsa on profiloitunut oppositiomies Navalnin kannattajana. Luennosta oli odotettavissa arvokasta tietoa pietarilaisen älymystön mielialoista koskien nykyistä sotaa ja tilannetta Venäjällä.

Pariskunnalla oli myös Israelin passi ja heillä oli valmiina liput Tel Aviviin, jonne he olisivat lentäneet luennon jälkeen, 22.10. Koska sekä luento että lento olivat illalla, oli tarpeen varata kaksi yötä hotellissa, jotka Pietari-seura varasi ja maksoi.

Pariskunnan viisumit Suomeen oli muutamaa päivää aikaisemmin myönnetty 15.10.-30.10. väliseksi ajaksi.

Rajalla pariskunta kuitenkin pysäytettiin 20.10. ja käännytettiin takaisin Pietariin. Näin siis estettiin luennon pitäminen ja sen edellyttämä yöpyminen Suomessa, vaikka matkaa Suomeen ja sitä kautta Israeliin ei voitukaan estää ja se tapahtui kaksi päivää myöhemmin.

Pariskunta joutui palaamaan Pietariin ja matkustamaan sieltä kahden vuorokauden kuluttua takaisin Helsinkiin voidakseen matkustaa Israeliin, jonne heillä oli lentoliput.

Viisumin hankkimiskulujen lisäksi pariskunta menetti ostamiensa Pietari-Helsinki bussilippujen arvon 180 euroa ja lisäksi taksikulut rajalta Pietariin, 50 euroa. Pietari-seura menetti yhden hotelliyön hinnan, 123 euroa. Toisen yön peruuttaminen oli mahdollista.

Perusteena sille, että Lurjen pariskunta käännytettiin rajalta, esitettiin lomakkeen pykälä ”I”, joka edellyttää, että ”henkilön maahantulo vaarantaa yhden tai useamman Europan yhteisön maan yleisen järjestyksen, sisäisen turvallisuuden, kansanterveyden tai kansainväliset suhteet”.

Pietari-seuran puheenjohtaja Timo Vihavainen teki seuran nimissä valituksen Itä-Suomen hallinto-oikeuteen valituksen, jossa kiistettiin perustelun oikeutus ja esitettiin korvausvaatimus:

Mistään tällaisesta vaarantamisesta tai edes tähän verrattavasta ei tietenkään voinut olla kyse, joten esitetty peruste on täysin asiaton ja väärä. Kirjallisissa perusteluissa rajavartiosto esittää, että luennon pitäminen Pietari-seurassa olisi luettava turismiksi, koska se ei ole työtä eikä liiketoimintaa.

Tämä logiikka ei kestä tarkastelua. Pariskunnalle oli hieman aiemmin haettu ja myönnetty viisumi Suomeen nimenomaan luentoa varten, luentoa ei voinut pitää lauantaina ja kun lento Tel Aviviin oli sunnuntaina, se siis edellytti kahden yön viettämistä Helsingissä Tel Aviviin suuntautuvan matkan varrella.

Kuten jo normaali elämänkokemus sanoo, turismilla tarkoitetaan matkustamista itse matkustamisen ja siitä saatavien vaikutelmien vuoksi, mistä tässä ei tietysti lainkaan ollut kysymys. Se, ettei kyseessä myöskään ollut varsinainen palkallinen työ eikä liikeasia, ei muuta tätä asiaa millään tavalla.

Viranomaisten taitamattomuuden takia joutuivat nyt eri tahot kärsimään sekä rahallisia että moraalisia tappioita. Vaadin täten, että edes rahalliset menetykset korvataan sekä Lurjen-Krupovan pariskunnalle, että Pietari-seuralle. Edellisille 230 euroa ja jälkimmäiselle 123 euroa. Lisäksi viranomainen on velvollinen korvaamaan mahdolliset valituksesta koituvat kulut.

Päätöksessään 25.11.2022 Itä-Suomen hallinto-oikeus esittää, ettei ota valitusta tarkasteluun, koska sen mielestä valittaja (Timo Vihavainen tai Pietari-seura) eivät ole olleet päätöksen kohteena. Itse Lurjen-Krupovan pariskunnan olisi pitänyt tehdä valitus, jonka määräaika oli jo umpeutunut ottaen huomioon sen ajankohdan, jolloin he olivat saaneet päätöksen tiedoksi.

Voitaneen todeta, että rajavartiosto oli menetellyt lain mukaisesti, mutta kuitenkin moitittavalla tavalla. Se ei ollut tässäkään tapauksessa sidottu hallituksen antamaan määräykseen lopettaa venäläinen turismi Suomeen. Käytännössä pääsy Suomeen olisi epäilemättä ollut mahdollista tietyn tason suosituksilla.

Tästä tapauksesta kiinnostui myös Novaja Gazeta, joka julkaisi aiheesta pitkän jutun (ks. «Это маленькие суммы, но чиновников надо научить» (novayagazeta.eu).

 Mainittakoon että Suomen Pietarin pääkonsuli pahoitteli asiaa ja kutsui Lurjen pariskunnan visiitille keskustelemaan asiasta.

Timo Vihavainen

Maarjamäen patsaspuiston presidium
Toivo tulkkaa Grambergia museossa
Tsitsikovin rakkauskirjeen lähettäjä?
Teatteri tarpeistovarastoa ja Helena Autio-Meloni

 

Pietari-seuran Tallinnan retki

 

Tuuliselle Suomenlahdelle kohti Tallinnaa lähti 19.11. aamuna 13 seuran urhoollista jäsentä. Ohjelmassa lauantaina oli käynti Maarjamäen linnassa, joka sijaitsee lähellä Piritaa. Itse linna rakennettu 1874 ja on ollut mm. kreivi Anatoli Orlov-Davydovin kesäkartano. Nyt siellä on taidenäyttelyitä ja Viron historiaa esittelevä pysyvä ”Minun vapaa maa” -näyttely. Pihalle on kerätty vanhoilta paikoiltaan poistettuja neuvostoaikaisia virolaisten kuvanveistäjien tekemiä sankaripatsaita. Linnan puistossa on myös sotien muistomerkkejä. Vuonna 2018 se on saanut vuoden matkailukohde palkinnon.

Ilta vietettiinkin sitten vanhassa kaupungissa Ryytli kadulla sijaitsevan Tbilisi ravintolan notkuvien pöytien ääressä.

Sunnuntain kohteena oli Eestin juutalaisten museo ja Tallinnan uusi synagoga, jotka sijaitsevat aivan keskustassa Karu 16 osoitteessa. Museon johtaja Gennadi Gramberg esitteli ryhmälle molemmat kohteet ja antoi seikkaperäisen selostuksen Viron juutalaisten historiasta ja juutalaisista tavoista. Ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Toivo Tupin tulkkasi ansiokkaasti koko pitkän vaan ei pitkästyttävän esityksen.

Illaksi ryhmälle oli varattu loistokkaan Tallinnan venäläisen teatterirakennuksen esittely ja sen jälkeen Gogolin Kuolleiden sielujen esitys. Koska esitys oli venäjänkielinen, monet olivat lukeneet Gogolin teoksen uudelleen etukäteen, mikä helpotti ymmärtämistä. Näytelmän oli ohjannut tunnettu virolainen ohjaaja Elmo Nykänen. Teatterin esittelyn tulkkasi Helena Autio-Meloni.

Maanantain aamupäivä oli kaupoissa kiertelyn aikaa ja osa tutustui keskusta-alueen kirkkohin.

Anu Rämä aloittelee kierrosta
Autokauppias Nikolajeffin hauta
Hautakiven alla lepää Ivan Savolain, runoilija Ivan Savin
Faberge´n sukuhauta
Nunna Maria, tsaari Nikolai II puolison hovineito.
Adrian Nepenin 1871 - 1917 oli vara-amiraali ja Venäjän Itämeren laivaston komentaja.
Tito ja Ina Collianderin hauta
Pyhän Eliaan kappelin mosaiikki on Ina Collianderin käsialaa.

Elävää puhetta vainajista

 

Pietari-seura kevätretkeili 30. toukokuuta Helsingin ortodoksisella hautausmaalla Lapinlahdessa. Oppaana toimi seuran oma jäsen Anu Rämä, joka on paneutunut kohteen historiaan ja sinne haudattujen pääasiassa autonomian ajan henkilöiden elämään.

Hautausmaa on perustettu 1815 ja se oli alun perin tarkoitettu Viaporin hautausmaaksi. Hyvin pian sinne on alettu hautaamaan siviilejä, vaikkakin alue alkuaikoina jakaantui upseerien ja tavallisten kansalaisten osiin. Näiden ns. tavallisten kansalaisten joukossa oli useita merkkihenkilöitä, sillä esimerkiksi 1850 -luvulla 50 prosenttia Helsingin kauppiaista ja tehtailijoista oli venäläisiä.

 Monet heistä olivat uusien elinkeinoalojen perustajia Suomessa. Nikolai Sinebrychoff, 1789 - 1848 sai 1819 yksinvaltiuden oluenpanoon Helsingissä ja nimi on edelleenkin oluenjuojille ja taidemuseossa kävijöille tuttu. Jegor Uschakoff 1767 - 1836, Sheremetjevin oli maaorja, joka ostettiin vapaaksi 1813. Hän oli aikanaan Helsingin rikkain kauppias, rakennusurakoitsija sekä tiili- ja kaakelitehtailija. Rakennutti mm. Pyhän kolminaisuuden kirkon ja Uschakoffin talon, joka nykyisellään tunnetaan Jugendsalin talona. Fjodor Kiseljeff  1772 - 1847, oli kauppiassuvun päämies ja sokeritehtailija 1800 alkupuolella. Pojat Nikolai ja Fjodori  jatkoivat sokeritehtaan johdossa ja Fjodor perusti 1860 Helsingin kaasutehtaan. Suku on tullut kuuluisaksi myös Helsingin arkkitehtuurissa ja taidemesenaattina. Nikolai mm. lahjoitti 150 kultaruplaa SKS:lle annettavaksi Suomen parhaalle kirjalliselle teokselle. Sen sai 1860 ylioppilas Aleksis Stenvall teoksestaan Kullervo. Sergei Nikolajeff 1878 - 1920 oli maan suurin ja ensimmäinen autokauppias. 

Hautausmaan mahtipontisin muistomerkki on Tschernischeffien haudalla. Todellinen valtioneuvos Jakov Tschernischeff urakoi Aleksanterin teatterin ja Uspenskin katedraalin rakennustyöt ja lahjoitti varat seurakuntatalon rakentamiseen Liisankadulle. Hän piti suurta vuokrakasarmia Kauppatorin laidalla talossa, joka nykyisin tunnetaan Ruotsin suurlähetystönä.

Venäjän vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksen aikana vanhaa valtaa vastaan kapinoineet matruusit surmasivat Helsingissä 50 - 100 upseeria, joista useat ovat saaneet viimeisen leposijansa ortodoksiselta hautausmaalta. Korkea-arvoisimmat näistä surmatuista upseereista olivat kontra-amiraali Arkadi Nebolsin, joka oli Venäjän ja Japanin välisen sodan Tsushiman taistelussa ottanut komentoonsa ristelijä Auroran ja vara-amiraali Adrian Nepenin, joka oli Helsingissä päätukikohtaansa pitävän Venäjän Itämeren laivaston komentaja.

Samoin Suomen armeijassa taistelleille 58 ortodoksiselle sotilaalle on oma sankarivainajien osasto, missä on Nina Sailon suunnittelema muistomerkki Vapahtaja sotilaitten lohduttajana. Hautausmaalle on myös 1968 pystytetty muistokivi 1939-40 kuolleille Suojärven asukkaille.

Tieteen, kulttuurin ja viihde-elämän alueelta löytyy myös kiinnostavia merkkihenkilöitä samoin kuin Venäjän aatelistoon kuuluneita ja heihin yhteydessä olleita henkilöitä, joista Anu Rämä elävästi kertoili ja lisämausteita löytyi usein myös parikymmenpäisestä kuulijajoukosta.

Joitakin voi ihmetyttää, että "Sinivalkoinen ääni" - urheiluselostaja Pekka Tiilikainen - on haudattu ortodoksiselle hautausmaalle. Tiilikainen oli ortodoksista sukua. Hänen isänsä oli tullut Suomeen ns. laukkuryssänä Vienan Karjalasta Uhtualta ja perheen sukunimi oli alun perin ollut Tilikoff. Pietari-seuran perustajiin kuuluneen suurlähettiläs Antti Karppisen hauta on myös tällä hautausmaalla. Toinen tunnettu diplomaatti Jaakko Kaurinkoski ja hänen Pietari-kirjoistaan tuttu vaimonsa Kaarina Kaurinkoski ovat myös siellä. Kolmas suurlähettiläs - Olli Bergman - oli diplomaattiuransa lisäksi upseeri ja ortodoksikirkon rovasti. Kaikki kolme suurlähettilästä ovat vuorollaan toimineet Suomen pääkonsuleina Pietarissa.

Varsinainen pyhiinvaelluskohde hautausmaalla on nunna Marian Anna Vyrubovan os. Tanejeva 1884-1964 hautakivi. Isänsä Aleksander Tanejev oli sekä säveltäjä että vaikutusvaltainen hovimies Nikolai II hallinnossa ja äitinsä Nadjeshda Tolstoin sukua. Anna Vyrubova toimi tsaarittaren hovineitinä ja oli tiettävästi hänen paras ystävänsä. Hän oli myös yhteyshenkilö Grigori Rasputiniin, mihin hautaa koskeva myyttisyys ilmeisesti liittyy.

Taiteilijoista ja kulttuurivaikuttajista hautausmaalle on haudattu mm. Kirka ja Sammy Babitsin. Ilja Repinin jälkeläisiä mm. poika Juri. Fabergen suvun hauta on tunnettu samoin Collianderin suvun hauta. Odessasta lähtöisin olevan runoilija Ivan Savinin hautakivessä lukee Ivan Savolain. Ivan Savinin isoisä oli suomalainen merimies Juho Savolainen. Putilineilla on myös oma sukuhauta, josta löytyy mm. Ivan Putilin 1909 – 1997, legendaarinen muusikko ja klassisen kitaransoiton opettaja. Hänen ”Kitarakoulu” oppikirjansa lienee monille aloittaville soittajille tuttu.

 

 

 

 

 

 

Pietari-seuran hallitusporukkaa
Tervehdysvuorossa professori Heikki Ylikangas.
Henna-Maija Vannemaa säestää ja päivänsankari esittelee laulun lahjojaan.
Laulutervehdyksen toi seuran entinen puheenjohtaja Arto Luukkanen.
Timo Vihavainen ja Anu Rämä

Timo Vihavainen 75 vuotta

 

Pietari-seuran pitkäaikainen puheenjohtaja, professori Timo Vihavainen täytti 75 vuotta 9. toukokuuta. Tapahtumaa juhlistettiin muun muassa vastaanotolla majakkalaiva Relandersgrundilla Katajanokalla 23.5., johon myös Pietari-seuran hallitus oli kutsuttu. Tarjolla oli mukavia puheita, haitarimusiikkia ja maistuva merihenkinen buffet juomineen. Vihavainen osoittautui tilaisuudessa myös laulumieheksi.

Pietari-seura muisti puheenjohtajaansa kahdella ruutitynnyrillä, joille on käyttöä hänen kesäpaikallaan Sulkavalla. Lahja luovutettiin lahjakortin muodossa, koska hallituksen jäsenillä ei ollut lupaa tällaisten tuotteiden käsittelyyn.

 

Helena Autio-Meloni Pietari-seurassa
Kuvan etualalla Helena Autio-Meloni ja Georgi Tovstonogov Savonlinnan oopperajuhlissa 1979.

 

 

Vuosikokous huhtikuussa 6.4.2022

 

Vuosikokous pidettiin Venäjä-seuran Albatross salissa Katajanokalla 6.4. Kokous valitsi puheenjohtajakseen edelleen professori Timo Vihavaisen, varapuheenjohtajaksi Kaarina Peltosen ja sihteeriksi Kari Nikkasen. Taloustirehtöörinä ja tiedottajana toimii Heikki Kajanto. Muut hallituksen jäsenet ovat entiset. Eila Räisä, joka on pitkään ollut seuran hallituksessa luopui tehtävästä paikkakunnalta poismuuton johdosta.

Vuosikokouksessa käsiteltiin tilinpäätös ja toimintakertomus sekä suuntaviivat tulevasta toiminnasta ja taloudesta. 

Helena Autio-Meloni piti vuosikokousesitelmän.

 

Kaikki alkoi Hevosen tarinasta

Vuosikokousesitelmän piti FK Helena Autio-Meloni. Hän kertoi miten hänestä tuli ”teatteritulkki” sekä  työstään tunnettujen ohjaajien työtoverina. Kansallisteatteri esitti 1977 Leo Tolstoin kertomuksen pohjalta dramatisoitua näytelmää ”Hevosen tarina”, jonka valmisteluissa Autio-Meloni toimi tekniikkapuolen tulkkina. Tehtävä poiki seuraavana vuonna tulkin työn, kun teatterinjohtaja Kai Savola valitsi hänet ohjaajan tulkiksi A. Ostrovskin ”Konnan muistiinpanoihin”, jonka ohjasi kuuluisa Pietarin Gorki-teatterin Georgi Tovstonogov lavastajanaan Eduard Kotšergin. Valintaa edelsi tiukka Savolan järjestämä tapaaminen, jossa Valdemar Melanko oli kielitaidon testaajana. Tulkki sai Savolalta ohjeen, että hän ei saa olla kuin kone, mutta ei saa myöskään itse alkaa ohjaamaan. Ohjaajan ja lavastajan tulkkina toimiminen kesti koko kolmen kuukauden harjoitusjakson, minkä jälkeen tulikin sitten useita tulkkaustehtäviä teatterissa niin suomeksi kuin ruotsiksi. Tovstonogovia seurasivat mm. Juri Ljubimov, Roman Viktjuk, Lev Dodin ja Kama Ginkas Helsingin eri teattereissa.

Tovstonogov oli ohjannut 70-luvun alussa Tsehovin Kolme sisarta Kansallisteatteriin ja sen henkilökunta muisti. ”Konnan muistiinpanoja” odotettiin jännityksellä. Ohjaajan tyylistä oli jo syntynyt legentoja ja etenkin nuoret näyttelijät olivat peloissaan. Tovstonogovilla oli vahva luonne ja runsaasti itseriittoisuutta. Kolmen sisaren harjoituksissa jopa Tauno Palo oli iskenyt pääkirjan pöytään ja sanonut ”Minä luovutan”. Hänen tilalleen tuli Jussi Jurkka.

Suomessa Ostrovskin näytelmän perusvirettä ei juurikaan ymmärretty. Näytelmää pidettiin komediana eikä satiirina pysähtyneisyyden ajoista. Vaikeaa oli ohjaajankin ymmärtää suomalaista yleisöä, jonka reaktioita hän ei osannut tulkita, vaikka esityksen aikaisen kuolemanhiljaisuuden jälkeiset suosionosoitukset olivat pitkät ja lämpimät. Pitikö yleisö esityksestä vai ei, jäi usein epäselväksi myös muille venäläisille ohjaajille.

Vuodet 1978 – 79 Helena Autio-Meloni vietti kieliopinnoissa Moskovassa ja Kansallisteatterissa syntyneet kontaktit avasivat hänelle ovia myös Moskovan teattereihin ja tutustumismahdollisuuksia teattereiden tekijöihin. Kesällä 1979 hän oli jälleen Tovstonogovin apuna hänen ohjatessaan Savonlinnaan Don Carlosin.

Kansallisteatterin apulaisjohtaja Jack Witikka oli lehdistötilaisuudessa sanonut Tovstonogovista, että hänellä on lapsenomainen uskomus ihmisen hyvyyteen. Helena Autio-Melonista tämä oli kuulostanut liian pateettiselta. Hän ei niinkään tällaista ominaisuutta ollut suurissa venäläisissä ohjaajissa huomannut mutta suurina lapsina hän heitä piti. Näin hän tiivistää kokemuksensa venäläisten ohjaajien teatteritulkkina: ”Heillä on kyky innostua harjoituksissa kuin lapset ja tartuttaa intonsa ja lapsenomaisuutensa myös työryhmään. He ovat mestareita luomaan teatterin seinien suojiin suuren perheen lapsellisine iloineen ja suruineen, odottamattomine tunteenpurkauksineen, ristiriitoineen, perheen, jossa kuitenkin toimitaan yhteisen päämäärän hyväksi ja jossa pystytään riemuitsemaan kenen tahansa perheenjäsenen onnistumisista ja suremaan epäonnistumisia. Se on kykyä siirtää elämä näyttämölle sisäisesti eletyn oloisena, jolloin näyttämöllä ei enää erota ohjausta, vaan näyttelijät kertovat yleisölleen todellista tarinaa, joka naurattaa, itkettää ja pelottaa”.

Tarinoita teatteritulkkina Helena Autio-Melonilla riittäisi varmaan enemmänkin, joten jäämme odottamaan osaa kaksi.